keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Roompotin satama


Hollannin kanavat ja sisämeret nähty!

Vietimme Amsterdamissa loppujen lopuksi melkein viikon. Odottelin osia ruotsista keulapotkuriin ja moottoriin.

Keulapotkurin osat tuli kuten oli sovittu mutta Volvon osa ei tullut kun Volvolla ei kuulemma ole sellaista osaa. Osa oli tilattu jo kolme viikkoa sitten eli silloin kun olimme Simrishamnissa ruotsissa. Jos kyse olisi vanhasta moottorimallista mutta kun on uusi moottori.
Volvon logistiikka pikkasen hakusessa. Eli en saanut osaa ja kun eivät osannet sanoa koska tulee, emme jääneet odottamaan.

Amsterdamin aikana joka päivä satoi paljon tai vielä enemmän ja tuuli kovaa. Emme lähteneet kaupungille kuin parina päivänä. Muut ajat vietimme veneessä. Aika kului hyvin.

Lähdimme Sixhavenin satamasta aamupäivällä vaikka convoy kaupungin läpi menee vasta yöllä. Satama tyhjenee puoleen päivään mennessä ja täyttyy heti tämän jälkeen taas aivan täyteen. Jokainen kohta jossa näkyy vettä veneiden välissä pyritään täyttämään veneellä.

Ajoimme yhden sillan läpi kanavaan ennen rautatiesiltaa. Tästä lähtee convoy seuraavana yönä. Jätimme veneen kanavan reunaan ja lähdimme kävelyllä ja kaupoille.
Iltaa kohden veneitä alkoi kerääntymään näiden kahden sillan väliselle alueelle kanavassa. Mekin saimme kaksi venettä kylkeen.

Kaikki info vhf:n kautta tulee hollanniksi, josta emme ymmärtäneet mitään mutta vieressä olevan hollantilaisen veneen porukka käänsi englanniksi.

Mitään tiettyä aikaa ei rautatiesillan avaamiseen ole. Vhf: llä klo 23.30 kerrotaan moneltako silta avataan. Tieto tuli: 01.45. Silloin oli jo pimeää kun muutamaan minuuttia ennen hetkeä irrottauduimme ja parinkymmenen muun veneen kanssa odottelimme sillan avautumista. Kauaa ei silta ole auki koska virkailija kävi vähän aikaisemmin sanomassa, että älkää odottako vihreää vaan heti kun mahtuu niin läpi.

Niin siinä aikamoisessa rykelmässä tosin kaksi vierekkäin porhalsimme läpi odottamaan seuraavaa siltaa. Taisi olla pari siltavahtia, jotka ajoivat mopolla aina seuraavaa siltaa avamaan. Odotus, herra pääsi perille, painoi nappia, silta nousi, läpi, ajoa vajaa maili ja sama toistui. Tämä toistui 8-9 kertaa, jonka jälkeen olimme kulkeneet Amsterdamin läpi. Pääsimme toiselle puolelle ja muutaman mailin ajon jälkeen oli seuraava pysähdys noin kello 04.00 . Jäimme hollantilaisen veneen kylkeen ja heiltä kuulimme, että edessä oleva rautatiesilta aukeaa kello 07.00, joten parin tunnin unet ja sillan läpi. Taas pari mailia ajoa ja seuraava silta. Tosin autosillat avataan melkein heti kun kohdalle tulee. Siltoja oli muutama ja niiden jälkeen jälleen rautatiesilta jota jouduimme odottelemaan reilun tunnin. Sillan jälkeen olimme Goudassa, pienessä kylässä/kaupungissa, jossa hollantilaisen veneen kylkeen kolmanneksi.
Kävimme markkinoilla ostamassa hyviä juustoja. Lähdimme aamulla heti klo 09.00 kun sillat aukeavat ja ajoimme päivän koneella Willemstadiin satamaan. Saimme hyvän paalupaikan kun tulimme ajoissa. Veneitä tuli koko ajan lisää. Purjeveneet olivat neljässä rivissä. Täällä isot ja vielä isommat moottoriveneet olivat myös neljässä rivissä.
Aamulla tankkaus ja lähtö kohti Roompotin satamaa. Matkalla pari sulkua ja yksi avattava silta.
Nyt alkaa nämä siltojen odotukset ja sulkujen odotukset ja koneella ajot riittää. Huomenna yksi sulku ja olemme merellä.

Tänään odotimme yhtä sulkuun pääsyä tunnin ja sen jälkeen sulussa puoli tuntia. Sulutus kesti koska tulimme merialueelle. Hollannin sisävedet ovat makeaa vettä ja sulussa pidetään huoli, että suolavettä ei ajaudu sulun sisäpuolelle. Jotenkin touhuuvat sen ja se kestää, varsinkin niillä jotka tuleva mereltä sisään.

Hollannin Staande Mast Route ei maileissa ole kovinkaan pitkä. Aikaa saa kuitenkin varata yllättävän paljon siltojen ja sulkujen takia. Monet sillat aukevat klo 09.00 ja aukeavat viimeisen kerran klo 19 tai 20. Rautatiesillat vievät päivästä aikaa.

Lähdimme Delfzilj-kaupungista 7.7. ja huomenna menemme merelle eli 25.7.
Tosin vietimme Amsterdamissa melkein viikon. Muutamassa paikassa olimme koko päivän mutta pääasiassa seuraavana päivänä aina jatkoimme matkaa.

Mahtava kokemus mutta Amsterdamista olisi jo voinut lähteä merelle. Kanavassa ajo on aika kyllästyttävää muutaman päivän jälkeen. Peltojen keskellä koneella. Silloin tällöin menee jonkun kylän läpi, jossa on jotain nähtävää. Ja ne sillat ja sulut. Aina odottamista. Vaikka ei ole kiire niin syö se.

Kaikki viitat, tiedotukset ja muukin on hollanniksi. Eikä millään muulla kielellä.
Monta kertaa menimme naapuriveneestä kysymään mitähän tuo tarkoittaa tai tarkoitti.
Avuliaasti neuvovat.

Kauniita pieniä kyliä ja kaupunkeja joiden läpi reitti kulkee. Näissä paikoissa voisi viettää päivän pari jokaisessa.

Saimme Cuxhavenissa eräältä veneilijältä hyvän kanavakartan. Hän oli siihen merkinnyt selvyydeksi reitin. Kanavia kulkee maassa ristiin rastiin, mutta kaikkialla ei ole avattavia siltoja. Karttaa, kirjaa, merikarttaa hyväksikäyttäen ja Katan kartanluku ja merkkaustaitoa hyödyntäen emme eksyneet emmekä joutuneet väärään kanavaan.

Koneella ajoa on tähän mennessä tullut 148 tuntia Vuosaaresta lähdön jälkeen, suurin osa täällä Hollannissa. Merivesisuodattimen puhdistus aika ajoin. Kanavat ovat matalia ja mutaisia eikä ehkä ihan puhtainta vettä.

Kanavat ovat paikoittain kapeita pitkältä matkalta. Silloin on pakko ajaa itse eikä voi käyttää autopilottia. Illalla on väsynyt skarppaamisesta.

Diesel on suunnileen saman hintaista kuin Suomessa. Ruoka kaupassa sekä ravintolassa on Suomen hintaluokkaa.

Venetarvikeliikkeitä on todella harvassa. Polttoainepaikkoja on myös harvassa.
Luulisi dieseliä saavan yleisemmin. Täällä perus kanavavene on 40-jalkainen tai suurempi moottorivene. Oikeesti uivia huviloita. Useimmin vanhempi pariskunta kaksistaan. Ja koira. Todella monessa veneessä on koira.


Kolmas päivä kun on kesä. Tuntuu liika kuumalta kun ei ole vielä tottunut tähän lämpöön. Illalla haluaa jo varjoon. Päivällä kansi polttaa jalkapohjia.
Mutta en valita!


Huomenna Belgian puolelle mahdollisesti Zeebruggeen.
Saadaan opiskella vuorovesitaulukoita, milloin lähteä ja milloin mennä satamaan.

Gouda

Gouda

Rakennelma






Amsterdamin lentokentän lähestymisvalot



Nooan arkki

Willemstad



Amsterdam

Amsterdam seuraavana päivänä

Odottamassa yön läpiajoa





Willemstad


Willemstad


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti