maanantai 27. elokuuta 2012





Camarinas

Lauantaina oli ruotsalaisveneen Lykken 5-vuotispäivät. Ensin oli hauskoja kilpailuja lapsille ja sen jälkeen vesisota satama-altaassa kumiveneistä. Norjalaisvene osallistui päivään ja lapsilla oli hauskaa leikkiä ja kilpailla. Vesisodan jälkeen kuivat vaatteet ja laiturilla juhlat jatkuivat hot dogien, maissin, vesimeloonin ja muiden kanssa. Juhlan kruunasi täytekakku ja onnittelulaulu päivänsankarille.

Lähdimme aamulla cu@sean ja toisen suomalaisveneen Talismanin kanssa LaCorunasta kohti Camarinasia. Alku koneella mutta sitten pääsimme purjehtimaan vihdoinkin. Lämmin ilma, sivumyötäinen-sivutuuli, ei koneen ääntä, hienoa. Saavuimme Camarinasiin ennen iltaa. Cu@sea ja me tulimme laituriin mutta Talisman jäi ankkuriin. Iltakävely ruotsalaisten kanssa pienessä kalastajakylässä ja pizzalle. Hyvät pizzat ja talon viini. Pysähdyimme vielä rantakadulle jäätelölle. Talismanin Ari ja Kaisla tulivat myös kanssamme jäätelölle ja tytöt saivat leikkiä hetken. Kello alkoi olla jo paljon, joten kävely veneelle ja nukkumaan.

Piti mennä ankkuriin mutta luvattu taas kovaa tuulta sekä vesisadetta, joten ajateltiin, että mukavampi viettää sellainen päivä laiturissa.
Huomenna ehkä siirtyminen ankkuriin tai matka jatkuu alaspäin rannikkoa.








Ida ja norjalaisveneen Charlotte

Vesisotaa satama-altaassa

Laiturijuhlat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti