Cherbourg – Camaret Sur Mer
Keskiviikkona pääsimme vihdoin lähtemään Cherbourgista.
Olimme siellä 8 yötä.
Hyvä suojainen satama keskellä kaupunkia. Vesi, sähkö,
netti, siistit suihkut sisältyivät satamamaksuun. Yllätyksenä tuli myös, että
6. Ja 7. yö oli ilmainen.
Lähdimme satamasta 13.30. Odotimme suotuista virran suuntaa.
Alunperin oli tarkoitus pysähtyä Aldereneyn saarelle sekä myös Guernseyyn.
Pitkä odotus Cherbourgissa sekä tuuliennusteet muuttivat suunnitelmaa siten,
että ohitimme saaret tuulettomassa sakeassa sumussa ja koneella. Koneajoa on
tullut enemmän, huomattavasti enemmän kuin alunperin olin kuvitellut. Tähän
mennessä 200 tuntia. Purjehdusta on ollut muutama tunti silloin tällöin kaiken kaikkiaan.
Ajoimme ruotsalaisveneen, cu@sea, kanssa koko matkan
näköetäisyyden päässä toisistamme ja
Cherbourgissa lähtiessä sumussa sekä torstai aamuna sumussa hyvinkin
lähekkäin.
Meillä on myös VHF-kanava 72 käsivehkeissä päällä yhteistä
keskustelua varten merellä. Kiinteä VHF päivystää kanavaa 16.
Ajoimme koneella seuraavaan aamupäivään saakka, jolloin
tuuli virisi takaa siten, että pääsimme purjehtimaan. Sitä kesti muutama tunti,
jonka jälkeen tuuli loppui kokonaan ja taas koneajoa perille saakka. Lämpotila
nousi Cherbourgin 16 asteesta 26-28 ja tuntui mukavalta olla T-paita päällä
ulkona. Tulimme Camaretin täyteen satamaan iltapäivällä. Saimme kuitenkin
kylkipaikan laiturista kun huomasimme yhden veneen tekevän lähtöä ja äkkiä
viereen odottamaan. CU@sea tuli meidän kylkeemme ja lapset pääsivät leikkimään
keskenään.
Oli hyvä päätös tulla suoraan tänne koska eilen perjantaina
tuuli kääntyi taas etelä-länteen eli suoraan vastaiseksi. Siltä suunnalta on
odotettavissa tuulta koko seuraavan viikon, joten näyttää, että odottelemme
täällä koko ensi viikon sopivaa keliä Biskajan ylitykseen. Ylitys pitäisi tehdä
kuitenkin elokuun puolella, joten ensi viikonloppuna on tehtävä päätös kuinka
edetään. Olemme keskustelleen ruotsalaisten kanssa vaihtoehdosta, jossa Paula
ottaa heidän lapsensa ja meidän Idan ja he menevät junalla La Corunaan
hotelliin odottelemaan ja me lähdemme täällä veneillä ilman lapsia.
Lapsille olisi varmasti mukava seikkailu kulkea junalla ja
mennä hotelliin.
Tämä mikäli tuulet jatkavat samasta suunnasta kuin nyt. Ja
jos matalapaineita on etenemässä jatkuvasti Biskajaa pitkin kohti pohjoista ja
itää.
Tänään lauantaina kävimme Perin kanssa ostoksilla ja ostimme
SPOT- laitteet. Vielä en ole sitä rekisteröinyt mutta huomenna olisi tarkoitus.
Se lähettää ja päivittää paikkatiedot jatkuvasti ja hyödyntää GoogleMapsia.
Yritän saada kartan näkymään sivuilla tai ainakin linkin sivulle josta näkee
missä milloinkin olemme ja menemme. Nyt näyttää että se näyttää enemmänkin sen
missä olemme.
Camaret Sur Mer
Pieni mukava kylä, jossa mukavat rantaravintolat ja hyvä
ruokakauppa. Olemme ulkosatamassa koska sisäsatamassa ei ole ollut tilaa.
Huomenna toivottavasti veneitä lähtee ja pääsemme kumpikin vene siirtymään
sisäsatamaan. Ainakin keskiviikoksi on luvattu kovaa tuulta ja ukkoskuuroja
joten se on suojaisempi. Samoin matka kaupungille on lyhyempi.
Kauanko täällä olemme, riippuu täysin tuulesta ja
tuuliennusteista. Pari yötä oltu ja olisi kiva jo jatkaa matkaa Espanjaan ja
Portugaliin mutta minkäs teet.
Ilma ainakin on toistaiseksi lämmin ja muutamaan päivään ei
ole satanutkaan. Eilen tuli käytyä meressä uimassa ensimmäisen kerran tänä
kesänä. Vesi on 18-19 astetta.
Cherbourgin sateenvarjot |
Cherbourgin kesää |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti